Tervetuloa All About Voicen ajanvaraukseen!
Haluan kertoa aluksi hieman itsestäni, palveluistani ja arvoistani jotta tiedät mitä olet varaamassa.
Olen Elina Hjelt, All About Voice Oy:n omistaja ja pienyrittäjä. Olen laulanut ja esiintynyt, sekä opettanut ja kouluttanut tuhansia tuhansia ihmisiä yli 20 vuoden ajan aloittelijoista ja harrastelijoista huippuammattilaisiin ja tähtiartisteihin. Musiikkiteatteriartisteista dubbaajiin ja äänityöläisiin. Erilaisia ammattiryhmiä joissa ääni on kovilla kuten opettajat, puhujat, näyttelijät, kouluttajat, myyjät ja valmentajat. Konsultoin, opetan ja ohjeistan jatkuvasti myös laulunopettajakollegoja heidän pyynnöstään.
Olen ammatiltani Muusikko, Pop & Jazzpedagogi (AMK) sekä valtuutettu Complete Vocal Technique- opettaja. Olen myös erikoistunut ihmisen hengitykseen (Valtuutettu hoitava Hengitys- valmentaja) sekä kokonaisesti ihmisen äänen, kehon ja mielen toimintaan. Tiedän että oikeanlaisella hengityksellä (ja äänenkäytöllä) voimme parantaa itsessämme monia asioita (kuten mm unihäiriöitä, verenpainetta, tulehduksia, kuorsaamista, astmaa, stressiä, jännitystä, ahdistusta, vireyttä, jopa joissain tapauksissa uniapneaa ja lista vain jatkuu) ja laulaminen tutkitusti lisää onnellisuutta itsessään.
Haluan antaa asiakkailleni voimaantumisen tunnetta, vahvuutta ja iloa omasta äänestä ja kehosta. Jokainen ääni on ainutlaatuinen ja kaunis ja täynnä laajuutta, voimaa ja mahdollisuuksia. Olen täällä valmiina auttamaan sinua löytämään omasi. Ilman rajoja ja rajoitteita. Kovaa, hiljaa, korkealta. Juuri kuten sinä haluat. Kaikki on yhtä terveellistä ja turvallista oikein tehtynä.
Minulla on myös vankka kokemus (myös oma) erilaisista äänihäiriöistä, mielen esteistä ja haasteista sekä hengitysongelmista. Olen 100 % varma että oli haasteesi mikä tahansa, pääsemme asiasi tai haasteesi kanssa eteenpäin. Jos emme pääse, saat rahasi takaisin.
Ääni ja varsinkin sen ongelmat vaikuttaa usein eniten meidän persoonaan ja näkyväksi tulemiseen. Elämä on lyhyt. Meillä kaikilla on oikeus näkyä ja kuulua. Hengitysongelmat aiheuttaa pahimmillaan vakavia sairauksia ja masennusta. Olisiko nyt aika laittaa itsesi etusijalle?
Kaikki opetus ja koulutus perustuu korkeaan koulutukseen ja ammattitaitoon, tieteellisiin tutkimuksiin ja tietoon sekä yli 20 vuoden ajalta kerättyihin kokemuksiin ja tietotaitoon. Yksilöstä riippuen voimme syventyä äänen, puheen ja hengityksen yksityiskohtiin erittäin syvällisesti tai sitten vain nauttia laulamisesta. Ja huumorista. Aina huumorista. Useiden kanssa harjoitetaan näitä kaikkia.
All About Voice tarjoaa Laulun- ja Äänenkäytönkoulutusta, Esiintymisvalmennusta, Esiintymisjännityksen hallinnan valmennusta, Pääsykoevalmennusta, Kilpailuvalmennusta, Artistimentorointia, Muusikkoyrittäjyysvalmennusta ja Hoitava Hengitys- valmennusta. Tarjolla on jatkuvasti myös erilaisia koulutuksia ja workshoppeja. Tulen tilauksesta kouluttamaan myös yrityksesi henkilökunnan parempaan työkuntoon ja terveemmäksi.
Osoite on Hämeentie 13 A 00220 Helsinki (sisäpihan kautta).
Sitouduthan varattuun aikaan. Varauksen voi peruuttaa sähköpostitse 24h aiemmin, tämän jälkeen tunti laskutetaan. Tunnin voi halutessaan tässä tapauksessa luovuttaa toiselle henkilölle. Yllättävissä sairastapauksissa ole yhteydessä välittömästi niin katsomme jos tunnin voi siirtää.
Aikojen peruutukset ainoastaan sähköpostitse: elina.hjelt@allaboutvoice.fi
Jos et löydä Vellosta sopivaa aikaa tai tulee kysyttävää, laita sähköpostia.
Elina
https://www.instagram.com/elinahjelt.allaboutvoice.fi/